perjantai 21. elokuuta 2009

Napoleon: Total War




Total War -pelisarja on kolunnut feodaalisen Japanin, Rooman imperiumin valtakauden ja keskiaikaisen Euroopan. Empire: Total War toi pelisarjan valistuksen ja teollistumisen aikakaudelle, 1700-luvulle.

Mukana olivat tuliaseet, laivastotaistelut sekä monet muut pienemmät uudistukset. Useiden sarjan fanien ja historiaa lukeneiden mieleen jäi kysymys, "Missä on Napoleon?". Eihän koko keskisen Euroopan, sekä Egyptin valloittanutta, erästä maailman parhaista kenraaleista ja strategeista voi jättää pois pelistä joka kertoo Euroopan sotahistoriasta muskettien aikakautena?

E:TW:n aikaikkuna sulkeutuukin kätevästi juuri ennen Napoleonin aikaa, jättäen oivan tilaisuuden lisäosarahastukselle. En kiistä, etteikö Napoleon olisi ollut oman videopelinsä arvoinen, mutta ihmettelen vain miksei tästä tehty Empiren lisälevyä. Kenties luvassa on suuria uudistuksia, jotka eivät olisi taipuneet edeltäjän muottiin. Kenties Sega haluaa vain rahastaa kokonaisen pelin hinnan lisäosan sijasta. Pelin julkaisupäivä on nykyisten tietojen mukaan helmikuu 2010, mutta Empirenkin julkaisupäivä myöhästyi, joten kevät 2010 on realistisempi ajankohta.

Napoleonin valloitusretkiä seurataan kolmen tarinavetoisen kampanjan, Italian, Egyptin ja kohtalokkaaseen Waterloon taisteluun päättyneen Venäjän sotaretken muodossa. Valmistaudu siis lopulta kohtaamaan Waterloossa Iso-Britannian, Preussin, Alankomaiden, Hannoverin, Nassaun sekä Brunswickin armeijat...

Olen erittäin tyytyväinen, että Creative Assembly lähti yhteistyöhön Steam-verkkojakelukanavan kanssa. Se parantaa nettiominaisuuksia, tuo Achievementejä ja helpottaa pelin päivittämistä, sekä tietysti helpottaa pelin hankintaa. Tai, no... Sekoileehan tuo Steamkin aina välillä, tästä syystä ostin Empiren kaupan hyllyltä...

N:TW:n lupaillaan omaavan "täysin integroidut" moninpeliominaisuudet, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Voisikohan se tarkoittaa vihdoin moninpelikampanjaa? Ja jos kampanjaa ollaan uudistamassa, niin voisikohan reaaliajassa pyörivä kampanja olla vihdoin mahdollinen? Kyseistä konseptia kun mietittiin jo Empiren kehitysaikoina.

Suuria uudistuksia ei voi tehdä liikaa yhteen peliin, mutta kenties Totaalinen Sota vie strategioinnin askeleen eteenpäin ääniohjauksella tulevaisuudessa? Tom Clancy's EndWar todisti konseptin toimivuuden, ja eihän Napoleonkaan komentanut Grande Arméeta näppäimistöllä ja hiirellä!

Peruspelattavuutta ollaan myös kohentamassa. Kehittyneempi sotateknologia tuo uusia taktisia vaihtoehtoja, ja taistelukentällä olevien rakennusten hyödyntämistä on paranneltu.

Total Warin vahvuus on aina ollut hyvä moraalisysteemi ja jo alusta asti on hyödynnetty Napoleonin monesti todeksi todettua sanontaa: "Moraali suhtautuu voimaan, kuin kolme suhtautuu yhteen."

Napoleonin sanonnoista puheen ollen, "Armeija marssii vatsallaan.". Eräs tärkeä sodankäynnin konsepti on jäänyt kokonaan pois sarjasta. Jos armeijan huoltolinjat katkaistaan, se heikkenee huomattavasti tai saattaa jopa antautua taistelutta. Tähän mennessä moista mahdollisuutta ei ole vielä ollut, mutta vielä tuon ehtisi ujuttaa lopulliseen peliin.

Mutta ikävästi Napoleon: Total Warin taustalla häilyy lisäosarahastuksen varjo. Empire onkin saanut jo ladattavaa (maksullista) sisältöä, eikä Yhdystvaltain sisällisodan nimeä kantavasta Total Warista ole vielä kuultu.

Mutta tähänastinen pelistä nähty materiaali on varsin vakuuttavaa, joskin vielä vähäistä. Muutamat harvat kuvankaappaukset sekä pelin traileri ovat ehdottomasti nostaneet odotuksiani. Trailerin Napoleon on ehdottomasti eläväisimpiä virtuaalihahmoja joita olen nähnyt!

Iso A odottaa innolla!




Tämä miellytti:
Creative Assembly ei ole vielä tuottanut Totaalista Pettymystä, joten odotukset korkealla

Tämä ärsytti:
Sega on heittäytynyt melko ahneeksi

Tämä yllätti:
erittäin vakuuttava traileri



Ei kommentteja: