torstai 1. tammikuuta 2009

Tom Clancy's EndWar



Kuuluisa amerikkalainen sotakirjailija Tom Clancy on kehitellyt jo kymmenen vuotta erilaisia maailmankonflikteja ja -loppuja pelaajien iloksi. Tällä kertaa sen nimi on kolmas maailmansota...

Vuonna 2014, USA ja EU saavat loppuun Pohjois-Amerikan ja Euroopan peittävän ohjuskilven, jonka julistetaan tuovan "lopun ydinsodalle". Sopimuksen ulkopuolelle jäänyt Venäjä alkaa kehittää vastaavaa teknologiaansa.

2016, ydinsota Saudi-Arabian ja Iranin välillä tuhoaa suuren osan maailman öljykentistä, jolloin Venäjästä tulee maailman suurin öljyntuottaja, ja öljyn hinta ampaisee pilviin. Yhtäkkisestä rikastumisestaan innostunut Venäjä satsaa öljymiljardinsa armeijaan, ja kohoaa jälleen kerran maailmanmahtien joukkoon.

Kahta vuotta myöhemmin raakaöljyn hinta, 800 dollaria barrelilta, pakottaa EU:n muodostamaan Euroopan Federaation, yhden massiivisen suurvallan, jonka ulkopuolelle jättäytyvät vain Brittein saaret ja Sveitsi.

Viimeisen naulan nykymaailman arkkuun lyö USA:n Freedom Star -projekti, (sotilas)avaruusasema kiertoradalla, joka heiluttaa maailman jo järkkynyttä tasapainoa. Euroopan Federaatio eroaa NATO:sta protestina.
Loppu on alkanut...

Peli alkaa osiolla Prelude to War, Sodan Alkusoitto. Sen tarkoitus on saada pelaaja tilanteen tasalle, ja opettaa uuden ja kohutun ääniohjauksen käytön. Tämän on tarkoitus helpottaa strategiapelaamista konsoleilla, joka on aiemmin ollut vähintäänkin hankalaa ilman hiirtä ja näppäimistöä.

EndWarin ääniohjaus perustuu kolmelle päätekijälle; kuka tekee, mitä tekee, ja minne sen tekee. Esimerkiksi ”Unit 3 Attack Hostile 1”. Peli ymmärtää suomalaisenglanninkin, mutta joskus pitää komento toistaa useammankin kerran.

Perinteisen lintuperspektiivikameran sijasta pelissä kamera liikkuu aina jonkun yksikön mukana. Jos pelaajalla ei ole helikoptereita, joutuu hän tyytymään sammakkoperspektiiviin.

Peliä myydään yhteispakkauksena PlayStation-headsetin kanssa, mutta muutkin konsoliyhteensopivat mikrofonit toimivat. Yhteispakkauksessa ei tullut mukana minkäänlaista ohjekirjaa headsetille, joten käyttöönotto vaati lyhyttä googlausta. (Ratkaisu on 1234...)

Prelude to War käy lävitse kaikki sodan osapuolet, ja lopuksi pitääkin valita millä niistä haluaa pelata pääkampanjan läpi. Vaihtoehtoina toimivat siis USA, Euroopan Federaatio ja Venäjä. Kahden kampanjan lisäksi valittavissa on myös Skirmish, jossa soditaan yksittäisiä taisteluja, ja Theater of War -nimellä kulkeva moninpeli.

Theater of Warin idea on loistava. Pelin pohja on maailmankartta, joka on jaettu yli 30 kaupunkiin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Venäjän itäosissa. Pelaajat ottelevat toisiaan vastaan kartan tilanteen määrittelemissä taisteluissa, joko 1vs.1 tai 2vs.2. Jokaisen taistelun lopputulos liikuttaa Sodan Teatterissa taistelun tasapainoa, ja vuorokauden mittaisten vuorojen jälkeen pidetään tunnin "tulitauko", jolloin kukaan ei pääse pelaamaan pelin laskiessa kartan tilannetta.

Kömmähdykset eivät lopu tähän valitettavasti. Konsolillakin, jonka tarkoitushan on olla helpompi pelialusta kuin PC:n, tarvitaan vartin verran alkuasenteluja. Moninpelissä on vaikeata päästä pelaamaan, ja useita muitakin bugeja löytyy.

Ääniohjaus on hauska ja innovatiivinen tapa pelata, mutta peliohjaimella pelaaminen on helpompaa ja nopeampaa. Helppoutta tuo myös pelin suuri kivi-paperi-sakset -painotus, mutta se tiputtaa suuren osan muusta taktikoinnista pois turhana. Esimerkiksi kukkula ei tuo melkeinpä mitään etua, kunhan on valinnut oikean yksikön siihen hommaan.

Tom Clancy’s EndWar on ehdottomasti parhaita konsolistrategiapelejä markkinoilla. Muutamia bugeja ja virheitä toki löytyy, mutta kokonaisuudessaan TCEW on todella hyvä. Kaiken kruunaa teatraalinen ja vähän turhankin todennäköinen juoni.




http://www.endwargame.com/


PELATTAVUUS: 8/10
+ kontrollien helppous
+ ääniohjaus...
– ...on tavanomaista ohjausta kömpelömpää
++ erinomainen juoni

JUONI: 10/10
+ kiinnostava ja jossain määrin uskottava tarina

GRAFIIKKA: 9/10
+ maasto hienoa
+ yksiköiden yksityiskohdat
+/– räjähdykset keskitason molemmin puolin

PELIN IDEA: 7/10
+ ääniohjaus
+ juoni nyt vain on erittäin hyvä
– ei se ensimmäinen strategiapeli, edes konsoleilla

PELIN KÄYTTÖIKÄ: 9/10
+ Skirmish-pelimuodossa paljon pelattavaa
+ moninpeli
+ kampanjoissakin paljon sodittavaa

Ei kommentteja: