maanantai 4. helmikuuta 2008

Rapala Tournament Fishing


Rapala Tournament Fishing on Activision-pelitalon Wiille julkaisema kalastuspeli, jossa viehe heitetään veteen Wiin liikkeentunnistuksen avulla. Pelistä löytyy tutut Rapalan uistimet, ja vielä lukuisina väreinä ja kokoina joten valinnanvaraa riittää. Pelissä on myös 15 järveä ympäri maailmaa, joista yksi on meikäläisittäin eksoottinen Päijänne. Järvi tunnetaan myös Lauri Rapalan kotijärvenä, josta kaikki sai alkunsa…

Pelissä voit kalastaa 16 kalalajia. Niistä pääosa elää Pohjois-Amerikassa, ja ovat meille suomalaisille tuntemattomia. Pelissä on neljä pelimuotoa, vapaa kalastus, turnaus, arcade ja pelimuoto, jossa aika on rajoitettu (Time Trial). Pelin kontrollit vaikuttavat ennen kokeilemista hienoilta, sillä onhan hauskempaa imitoida heittoa ja siman kelaamista ohjaimilla, eikä vain nappeja painamalla. Ensimmäisen heittokerran jälkeen huomaa, että jokin on pielessä. Pahasti. Vapa ei tottele kunnolla ohjainta, vedessä viehettä ei voi ohjata sivuille yhtään, eikä kalaa saa nostettua veneeseen, sillä se ui veneen alle, ja siima napsahtaa poikki automaattisesti, sillä sitä ei saa löysemmälle mitenkään…

Kun vieheen on heittänyt veteen, voi olla lähes varma, että kala nappaa (onhan se sentään Rapala-uistin). Hetken odottelun jälkeen kala ilmestyy tyhjästä kiinni koukkuun, ja sitten tarvitsee vain antaa kalan uida luoksesi, ja nostaa se veneeseen. Se siis onnistuu lähes sadan prosentin varmuudella, ellei kala sitten ole sitä sakkia joka ui veneen alle, ja aiheuttaa varman siiman katkeamisen. Pelin grafiikka on nykymittapuulla lähes karmeaa, eikä peliä tule pelattua ulkonäön vuoksi. Itse en suosittele tätä peliä oikein kenellekään…


PELATTAVUUS: 2/10
+ kalastusta Wiillä
– kalojen käyttäytyminen
– kontrollit


JUONI: 3/10
– juonta ei ole…
+ …mutta tämähän on kalastusta!


GRAFIIKKA: 0/10
– nykyään jo karmeaa
– siis O.I.K.E.A.S.T.I.

PELIN IDEA: 5/10
+ kalastuspeli Wiille


PELIN KÄYTTÖIKÄ: 0/10
– peli on huonosti tehty…
–… ja vielä kerran; HUONO GRAFIIKKA

Ei kommentteja: